Työelämän näkemykset

Ravintola Sognon sali

Työssäoppimista yhdessä - kun työyhteisö tutustuu oppilaaseen.

Ravintoloitsija Pia Olanterä Ravintola Sogno

”Kuinka työelämässä voidaan antaa yksilöllistä oppimista oppilaan oman osaamisen ja opiskeluja vaativan tason mukaan.”

Kun nuori opiskelija tulee työssäoppimaan ravintolaan, on hän mielestäni vaikeammassa roolissa kuin muut uudet työntekijät tai extrat. Uusi työntekijä laitetaan automaattisesti omaan palkattuun rooliin - tarjoilija, kokki tai esimies. Luonnostaan henkilökunta alkaa saman tien tutustumaan uuteen työntekijään ja puntaroi tämän osaamistaan ja sosiaalisia taitoja. Odotukset työntekijää kohtaan ovat hyvinkin suorituskeskeisiä ja onnistuessaan niistä seuraa hyvän tyypin maine tai pahimmillaan nopeakin ”muihin tehtäviin siirtyminen”.

Oppilas työelämäjaksollaan taas ikään kuin heitetään suoriutumaan jostain tietyksi ajanjaksoksi, millä on kyllä tavoitteet,  mutta heikoimmillaan käteen jää hyvinkin ulkopuolinen tunne, osaamisen heikko näyttö ja epävarmuus työelämän luotettavuutta kohtaan. Millä sitten voidaan minimoida heikonkin oppilaan mahdollisuuksia epäonnistumiseen – kun tavoitteena on todellisuudessa oman työidentiteetin kehittäminen, työyhteisöön ja sääntöihin sopeutuminen ja osaamisen rakentaminen sekä sen vahvistaminen.  Todellisuudessa mielestäni ensimmäiset työssäoppimisen paikat eivät liity niinkään ”oikeaoppisen ruuan valmistamiseen”  tai ”oikeaan tarjoilutekniikkaan” vaan tutustumiseen työelämään ja sen tuomiin sosiaalisiin kontakteihin, työelämän hierarkian toimivuuteen, sääntöihin työpaikan tai jopa isommissa yrityksissä ketjun tuomiin  normeihin ja tutustumista ihmisten toimintaan kiireen ja asiakkaiden määrittelemän työtahdin mukaan.  Työmääränhän lopulta antaa asiakas, emme me. Sisällöltään tämä on niin paljon, että moni valmis ammattilainenkaan ei suoriudu tästä vaan vaihtaa jo seuraavaan ”työssäoppimiseen” ennen kuin edelliset osaamiset on sisäistetty.

Miksi sitten me työelämässä olevat toimimme niin eritavalla oppilaiden kuin uusien kollegoiden kanssa. Tutkimmehan heti jo ensimmäisellä kädenpuristuksella illan ”extra” työntekijän osaamisen ja työvuoron sisältö määritellään heti näiden mukaan.

Entä jos me työelämässä muuttaisimme ajatustamme siitä, että oppilaaseen tutustutaan ensimmäiset viikot ja lähtisimme sitten hänen vahvuuksien mukaan rakentamaan osaamista. Jos tavoitteena olisikin oppilaan kannalta oppiminen hänen osaamisen ja tarpeiden mukaan. Entä jos työelämä ja koulu tekisikin pidempää yhteistyötä oppilaan kanssa – vaikka perusosaamisesta vähän  vaativampaankin taitamiseen  - ehkäpä jopa koko lukuvuoden ajan. Tällöin tavoitteelle olisi selkeä alku ja porkkana, enemmän aikaa.  Kun oppilas oppii tuntemaan työssäoppimispaikan ympäristön ja saa luotettavan siteen koulun ja sen välille voi osaamisessa tapahtua kehitys mitä ei tapahdu silloin kuin jokaisen uuden työssäoppimisen paikan ja ihmisten kohdalla oppilas käyttää aikaa tutustumalla uudelleen ja uudelleen koko työympäristöönsä ja itseensä.

Lopulta kuitenkin oppilaan omat vahvuudet kantavat oppimaan ja omaksumaan asioita joihin oppilas on itse kypsä.  Näinhän se menee myös työntekijöiden kanssa. Toiset kasvavat ja vahvistavat osaamistaan, sisäisen esimiehen rooli, kun taas on työntekijöitä joiden osaaminen voi olla hyvinkin lokeroitunutta. Se ei silti estä kaikkia työelämässä toimimista tai oman alueen ja osaamisen hallitsemista.  Jokaisella työntekijällä on itse asiassa vahva rooli ja paikka työyhteisössä, ja se määrittyy itse asiassa vain työntekijöiden osaamisen, halun ja luonteen erilaisuuksien mukaan, eikä niinkään teknisten taitojen mukaan.

Mihin koulua tarvitaan ?

Kun minulta kysytään koulun roolia ja tarpeellisuutta ammatilliseen valmiuteen niin näen sen erittäin vahvana ja tärkeänä osana oppilaan osaamisen rakentamista ja hyvän sekä vahvan itsetunnon rakentajana työelämään-  oppilas tarvitsee perusosaamisen ja työkalut, joita sitten soveltaa työelämässä omien vahvuuksien mukaan.  On hallittava tietty tekniikka, ikään kuin perusreptiikka voidakseen oppia ja ymmärtää vaikeimpia asioita työelämän sisältä. Työelämässä ei ole valmiina pedagogeja ja alan kokonaisuutta ymmärtäviä työntekijöitä rivissä ottamassa vastaan oppilaita, joiden osaaminen on kärjistäen konttaamisen tasolla.  Ei monikaan työntekijä ymmärrä, että asiat opetetaan joillekin yhden, toiselle kymmenen kertaa ennen kuin osaaminen on sisäistetty. Tämä aiheuttaa myös turhautumista työympäristön sisällä ja valitettavasti johtaa usein ajatukseen: toihan on tossa vaan muutaman viikon, ei sen nyt niin väliä.

Kun työssäoppimisesta tuli tavoite päästä työelämään:

Aloitin sattuman kautta oppilaan kanssa työelämään tutustumisen tavalla, jonka päämääränä on tehostettu oppiminen koulun ja työelämän kanssa sekä oppilaan mahdollinen työllistyminen ja sitä kautta motivaation lisääminen osaamisen sekä työyhteisöön mukauttamisen kanssa.  Kun oppilas ja työyhteisö sai yhteisen tavoitteen – niin osaamisen halu ja opettaminen muuttuivat sujuvammaksi ja yhteinen motivaatio oppia ja jakaa tietoa tuli luonnostaan. Vaikka oppimista ohjaakin koulun antamat reunat ja oppimisen sisältö sekä siellä opiskeltavat asiat, mahdollistaa mukautettu työssäoppinen -  3+2 päivää viikossa työelämässä – niin tuo se mahdollisuuden oppilaalle yhdistää saman tien koulussa opittavaa ja työelämästä saatavaa osaamista uudella tavalla. Se lisää myös motivaatiota koulun käyntiin, sillä oman osaamisen vahvistaminen työyhteisössä vahvistaa omaa itsetuntoa ja osaamista myös oman oppimisryhmän sisällä. Lisäksi oppilaan oma motivaatio ja oppimisen nopeus vaikuttaa suoraan opintoihin. Oppilaalla on suora vaikutus omien opintojen pituuteen ja osaamiseen sekä kehittymiseen. Samaa voidaan heijastaa työantajalle, mitä varmemmin oppilas oppii, sen tuomat hyödyt ovat työnantajalle ihanteelliset. Motivoitunut opiskelija, osaaja ja tekijä, jonka tahtotila on työllistyä osaavana työntekijänä alalle. Mielestäni parasta yksilöllistä oppimista, missä parhaimmillaan koulu ja työyhteisö muokkaavat alan ammattilaisia. Tekeminen ei olekaan niin suorituskeskeistä yhden tai kahden näytön kohdalla – vaan osaamista mitataan pidemmän ajanjakson kanssa ja parhaimmillaan on win-win tilanne -  osaava oppilas jää työyhteisöön töihin.

Koko tätä prosessia täytyy kuitenkin olla tukemassa koulu, sillä ilman sitä oppilas jää ilman pohjaa mihin laskeutua kun työelämä on vielä liian haasteellista, missä jakaa kokemuksiaan ikäistensä kanssa ja mistä käydä hakemassa tietoa sekä taitoa mitä ilman ei työelämässä pärjää. Ja mikä ihaninta vielä pitkän ajan päästä on mahtavaa tavata tai jatkaa ystävyyttä alalla tekijöiden kanssa, joilla on sama tavoite ja intohimo – kehittää oman alan osaamista.