maanantai 18. tammikuuta 2016

Äidinkieli yhdistyi tieto- ja viestintätekniikkaan Ravintolakoulu Perhon kolmannen vuoden opiskelijoiden innostamana

Otin syksyllä haasteen vastaan, ja lähdin mukaan pilottihankkeeseen, missä pian valmistuvat asiakaspalvelun opiskelijat saattavat opintonsa loppuun työvaltaisesti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opettaessani heille äidinkieltä, he opiskelivat koulussa kahtena päivänä viikossa, ja lopun ajan he työskentelivät kentällä. Erityisen kokeilusta teki myös se, että kurssiini ei sisältynyt pelkkää äidinkieltä, vaan yhdistimme tieto- ja viestintätekniikan samaan pakettiin.

Äidinkielen ja tieto- ja viestintätekniikan tavoitteet sopivat hyvin yhteen, ja ovat jopa osittain päällekkäisiä. Suunnitelma niiden yhdistämisestä tuntui aluksi erittäin järkevältä - odotukseni olivat korkealla! Tiesin, että tulen tarvitsemaan tukea ja apua kollegoiltani, ja pääsen itsekin oppimaan paljon uutta ja ihmeellistä. Toisaalta luotin siihen, että opiskelijoiden positiivinen asenne ja heidän oma osaamisensa tulisi tukemaan oppimisprosessia. Kun syksyn alussa esittelin ryhmälle tulevia osaamistavoitteita sekä käytännön suunnitelmiani, en vielä osannut arvata, minkälainen vuoristorata rupeama tulisi olemaan.

Opiskelijat sisällöntuottajina


Tärkeä osa äidinkieli- ja tieto- ja viestintätekniikan kurssia oli tuottaa sisältöä ”TeeNytJotain.fi” –internetsivustolle. Ensimmäinen tehtävä oli keksiä verkkosivuille nimi. Järjestimme nimikilpailun, johon myös kolmannen vuoden kokkiopiskelijoita osallistui. Ennen voittajanimen valintaa, elämään jäivät ainakin ehdotukset ”MikäMuuMuka”, ”MeilleVaiTeille”, ”OiskoJokuNäistäSulle”. Opiskelijat ehdottivat myös tutulta kuulostavia nimiä, kuten KURRE (k=koulut, urre=ura ja rekrypalvelut), URTSI ja Paalu (=palvelualojen ura- ja rekrypalvelut).

Opiskelijat selvästi kokivat suunnitteilla olevan sivuston kiinnostavaksi ja tarpeelliseksi. Sisällön ideointivaihe olikin hauskaa ja sujuvaa. Vaikka kannustin tekemään myös muuta sisältöä, kuten kirjoituksia, meemejä ja sarjakuvia, jokainen ryhmä halusi tehdä videon, joka kuvaa opiskelua Perhossa. Aluksi ideoita tuli laidasta laitaan: ”Tarvitaan yleinen esittelyvideo!” ”Ei infoa, vaan näkökulmaa.” Oma video, mistä näkyis fiilistä ja rennompaa, kaikki ei oo niin vakavaa.” ”Myös ns. huonoja puolia, realistinen kuva.” ”Kultainen keskitie!” ”Patatiski oli kivaa, näkee tuloksia!” Opiskelijat korostivat naurua ja huumoria, ja kokivat välttämättömiksi kuvattaviksi ainakin á la carte –tarjoilun Perhon ravintolassa sekä baaritunnit, eli juomien myynnin ja tarjoilun koulun baariluokassa. Osa suunnitteli tekevänsä vlogi-tyyppistä materiaalia, toiset taas yksinkertaista kuvien yhteen laittamista musiikilla ja tekstillä.

Alkuideoinnin jälkeen tutkimme yhdessä opinto-ohjaajalta saamiamme ammatillisten tutkinnon osien lyhytversioita, ja muistelimme mitä kaikkea muutakin heidän tutkintoonsa kuuluu. Opiskelijat jakoivat myös omia mielipiteitään siitä, mikä tekee videosta ansiokkaan, ja minkälaisia videoita he itse mielellään katsovat. Kun jokainen ryhmä oli päättänyt aiheensa, oli seuraava vaihe mahdollisimman tarkka suunnittelu. Teimme kuvakäsikirjoituksia, tutustuimme videointi- ja editointiohjeisiin esim. Youtubessa. Käytimme hyödyksi myös kollegaltani saamiamme vinkkejä mm. videoiden tekoon, suunnitteluun ja rajaamiseen. Sovimme aikatauluista ja tehtävien jaosta.


Kaikki ei ollutkaan täydellistä


Osa sai videon kuvattua pian ja aikataulussa. Käytimme koulun iPadeja, ja niistä löytyvää iMovie-ohjelmaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraavilta tunneilta oli kuitenkin aina joku opiskelija pois, ja koska työ oli tarkoitus tehdä pienryhmissä, löysivät opiskelijat syitä siihen, miksi jotakin tekemisen vaihetta pitää siirtää seuraavaan kertaan tai siihen hetkeen kun taas tietty henkilö olisi paikalla. Koska kurssilla riitti paljon muutakin tekemistä, erehdyin aluksi joustamaan aikatauluissa liikaa. Minulla oli tarjota aina jotakin vaihtoehtoista tekemistä, jos ei videon tai muun sisällön tuottaminen tai niiden editointi tms. juuri sillä kerralla onnistunut. Tällainen kurssilla opiskelu vaati siis sekä minulta että opiskelijoilta välillä tarpeetonta joustamista. Kun projekti ei edennyt toiveiden mukaisesti, alkoi osa tuskastua – motivaatio alkoi hiipua.

Opiskelijoiden poissaolojen lisäksi suurta haastetta aiheutti tekniikan toimimattomuus. IPadit reistailivat, akut loppuivat, internetyhteys oli heikko jne. Koulumme tietokoneet eivät keskustelleet iPadien kanssa, ja erityisesti tuotosten tallentaminen ja tallennusten uudelleen muokkaaminen oli vaivalloista. Huomasimme pian, ettei koulussamme käytössä oleva KYVYT-palvelu ole tarkoitettu suurille tiedostoille. Kolmannen vuoden opiskelijoilla ei ole käytössä OneDrivea, joten jouduimme tallentamaan tuotoksia minun OneDrive-tililleni, josta sitten jakaminen ei kaikissa tapauksissa onnistunutkaan. Jouduin IT-tuen avulla siirtämään videoita tikulle ja siitä taas muualle.

Tallensimme töitä toki väliaikaisesti iPadeille, mutta samoja laitteita käyttivät muutkin opiskelijat. Jouduin siis nöyrästi pyytämään, että jokainen pitäisi huolen, ettei talletettuja tuotoksia poistettaisi. Pian iPadienkin tallennustila alkoi loppua, ja ihanat IT-henkilömme pääsivät päivittämään Padeja ja poistamaan tarpeettomia sovelluksia, jotta emme joutuisi luopumaan kallisarvoisista video- ja kuvamateriaaleista. Opin, että kun jatkossa teen vastaavaa opiskelijoiden kanssa, teemme sisällöt pian valmiiksi, ja tallennamme ne heti pilveen tai esim. Youtube-tilille, mistä niitä voi helposti jakaa jatkossa minne tahansa. Muistitikku on edelleen hyvä lisävarmistus – jos se pysyy tallessa ja ehjänä J
Koska opiskelijat työskentelivät eri työpaikoissa projektin aikana, olisi ollut kiinnostavaa saada materiaalia myös heidän työssäoppimispaikoistaan. Syystä tai toisesta kukaan ei kuitenkaan innostunut tästä vaihtoehdosta. Tähän saattoi vaikuttaa kuvauslupien saamisen haasteet tai yksinkertaisesti kiire työpaikoilla. Kaikki päätyivät kuvaamaan Perhossa opiskelua tai koulupäivien aikana tehtyjä opintomatkoja. Toki työssäoppimisesta puhuttiin ja sitä käsiteltiin jonkin verran muun kurssin aikana, kuitenkin äidinkieli ja tieto- ja viestintätekniikka pysyi ainakin opettajan näkökulmasta suurimmaksi osaksi erillisenä kokonaisuutena muusta koulunkäynnistä. Moni opiskelija kirjoitti hieman blogia tai muita kirjoituksia työssäoppimisestaan, varsinkin ulkomailla ollessa, kuitenkin harva innostui niitä julkisesti jakamaan. Tähän toivoisin jatkossa muutosta. Toivottavasti tuleva TeeNytJotain tulee osaltaan innostamaan aktiivisempaan oman tekemisen jakamiseen.

Opiskelijat olivat selvästi ylpeitä omasta ammatillisesta osaamisestaan. Kuvattavia kohteita ja henkilöitä ei ollut hankalaa löytää, ja sain toimittaa monta kuvauslupaa täytettäväksi eri tarkoituksiin. Toisaalta moni ratkaisi videoinnin siten, ettei kuvattavien kasvoja näy, jolloin lupa oli tarpeeton. Moni myös vältti alaikäisen kuvaamista, jolloin ei tarvinnut haalia lupia huoltajilta. Myös alkoholilainsäädäntö aiheutti meille hankaluuksia. En muistanut muistuttaa kuinka tärkeää on, ettei alkoholijuomien etikettejä näy. Jouduimme jälkeenpäin editoimaan tekstejä piiloon. Joissain videoissa ammatillinen pukeutuminen ei ollut aivan toteutunut, tai kielenkäyttöä piti hieman modifioida.


Loppufiilikset


Loppujen lopuksi opiskelijat saivat upeita tuotoksia aikaiseksi. Muutamalla on vielä videointi tai muun sisällön tuottaminen edessä, ja minun työni jatkuu vielä muiden opiskelijoiden kanssa. 3. vuoden asiakaspalvelun osaamisalan opiskelijat valmistuvat kuitenkin pian, ja minun projektit heidän kanssaan on ollut jo jonkin aikaa sitten ohi. Tulen muistamaan tämän syksyn ja talven hyvin monesta syystä, ja huomaan nyt kevään lähestyessä ihmetteleväni, mihin aika kuluu, ja miksi sitä aina tarvitsisi lisää.

Kurssin arviointi tuotti minulle erityisen paljon tuskaa. Emme ehtineet tekemään kunnollista itse- tai ryhmäarviointia, joten jouduin yksin pohtimaan oikeudenmukaisia arvosanoja. Tieto- ja viestintätekniikkaa olisi pitänyt varmasti olla enemmän. Äidinkielen ja viestinnän tavoitteita ja sisältöjä olisi pitänyt supistaa entisestään. Toisaalta myös kahden eri arvioinnin erottelu tuntui keinotekoiselta – olimmehan me tehneet kumpaakin kurssia yhdessä eikä erikseen.

Toteutan mielelläni erilaisia kokeiluja opetuksessani, ja muutan suunnitelmiani usein ryhmän ja sen hetken motiivien ja vaatimusten mukaisesti. Joskus toivoisin voivani keskittyä työssäni yhteen asiaan kerrallaan. Tämä on kuitenkin mahdotonta tuntikehyksen ja suuren opiskelijamäärän vuoksi. Joudun usein monta kertaa päivässä orientoitumaan uuteen ryhmään ja tilanteeseen sekä huolehtimaan tavoitteiden saavuttamisesta vaihtelevissa olosuhteissa. Toivon, että meillä olisi enemmän aikaa yhteistyöhön, yhteiseen ideointiin ja kokonaisuuksien toteuttamiseen. Huomasin taas kuinka antoisaa on työskennellä yhteistyössä kollegojen kanssa, saada ideoita ja palautetta heiltä sekä jakaa riemuja ja tuntea esim. huonoa omaatuntoa, kun on se blogikin vielä kirjoittamatta…  Kiitos kollegiaalisesta tuesta! Ensi kerralla olen taas viisaampi, ja mahdollisesti jopa tehokkaampi.

Parasta työssäni on nähdä opiskelijoiden innostuvan ja toimivan onnellisesti yhdessä. Näin juuri tapahtui usein tämän ryhmän kanssa. Vaikka haasteita oli, niistä päästiin yli, ja niistä opittiin. Varmasti jokainen valmistuu ennemmin tai myöhemmin. Uskon, että lopulta eniten opin minä itse. Kun uskaltaa sukeltaa, saattaa löytää aarteita. Minä meinasin upota, mutta muutama helmi on ainakin löytynyt.


Emma Luode


1 kommentti:

  1. Kiitos Emma. Olet rohkea. Hyppäsit junaan, jonka elämyksellinen matkareitti selvisi etappi etaapilta. Seuraavalla reissulla pari kohdetta jää väliin. Rakentavalla yhteistyöllä ja positiivisella otteella pystytään rakentamaan uutta. Katja W.

    VastaaPoista